Toisintekijät Oy - Referenssi
Me teimme tämän
Anonyymi organisaatio
09 / 2020 JohtoryhmävalmennusJohtoryhmän kehittäminen energia- ja tietoliikenneyhtiössä – arvot johtamisen käytännöiksi
Johtoryhmän kehittäminen vahvistaa johtamista, vuorovaikutusta ja yhteisiä toimintatapoja. Energia- ja tietoliikenneyhtiö konkretisoi arvot arjen johtamistyöhön.
Suomalaiselle energia- ja tietoliikenneyhtiölle toteutettiin johtoryhmän kehittämisen kokonaisuus, jossa työskenneltiin sekä organisaation että johtoryhmän arvojen ympärillä. Workshopeissa sanoitettiin yhtiön arvot ja konkretisoitiin, miten ne näkyvät käytännön käyttäytymisenä johtoryhmätyöskentelyssä, omassa johtamisessa, suhteessa omiin johdettaviin ja konsernin johtoon sekä asiakkuuksien hoidossa. Arvotyöskentelyn tavoitteena oli tehdä johtamisen periaatteista näkyviä, yhteisesti ymmärrettyjä ja arjessa seurattavia. Samalla vahvistettiin johtoryhmän vuorovaikutusta ja yhteistä tapaa viedä arvoja käytäntöön. Työskentelyn tuloksena johtamisen käytänteitä saatiin yhdenmukaistettua, ja johtamistavan toteutumista pystyttiin myös mittaamaan. Kuva: Kuvituskuva