Baumedi Oy - Referenssi
Me teimme tämän
Erityiselokuvakoulu / Mukkulan toimikeskus
02 / 2026Erikoiselokuvakoulu / Mukkulan toimari
Rakennus, jossa toimimme, on vanha entinen kesähotelli. Sisäilma vanhassa rakennuksessa on ollut haaste. Viikonloppujen jäljiltä tiloissa on usein ollut voimakas haju, ja ilma on tuntunut raskaalta.
”En olisi ikinä uskonut, että kahdella laitteella on näin suuri merkitys!” Mukkulan Toimitilakeskus Toimari on monelle rakas paikka, jossa harrastaminen ei maksa mitään – täällä tanssitaan, maalataan ja tehdään elokuvia Suomen ainutlaatuisessa, kehitysvammaisille suunnatussa elokuvakoulussa, joka palkittiin myös vuoden 2025 vammaisteolla. Entinen kesähotellirakennus, nykyinen toimintakeskus, on tunnelmallinen, mutta sisäilman kanssa on riittänyt haasteita. Erityisesti viikonloppujen jälkeen ilma on tuntunut raskaalta ja tiloissa on jopa haissut. Astmaatikon ja toiminnan vetäjän arjessa tämä on tarkoittanut jatkuvia happihyppelyitä ulkona, kun sisällä on ollut vaikeampi hengittää. Nyt kahden viikon jälkeen voin sanoa, että olo on aivan eri. Ei ole tarvinnut juosta ulkona hakemassa happea kuten ennen! Kiitos Baumedi Solutions tästä kultaisesta avusta – te helpotatte meidän vetäjien arkea ja parannatte kaikkien Toimarilla kävijöiden vointia!